Sanette Sevón - Laulu

1. Musiikilliset vaikuttajasi?

Äitini, joka päätti jo ennen kun synnyin, että kun täytän viisi vuotta minulle ostetaan piano. Isäni ja pappani, jotka huolehtivat siitä, että sain käydä kaksi kertaa viikossa Tampereella piano- ja teoriatunneilla. Heikki ”Häkä” Hänninen, joka oli lähisukuni ainoa muusikko, hanuristi. Leena Nikander, yläasteen musiikinopettajani, joka opetti mm. musiikin sykkeen ja sen, että musiikki alkaa hiljaisuudesta. Laulunopettajani Irina Milan, joka on mullistanut koko käsitykseni laulamisesta.

Laulajat ovat apinoinnin mestareita. Me imemme itseemme vaikutteita joka puolelta ympäriltämme. Tässä kuitenkin joitakin tiedostamiani artisteja ja bändejä, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet musiikilliseen kasvuuni: Michael Jackson, Tori Amos, Toto, Dream Theater, Ismo Alanko, Maija Vilkkumaa, Jonna Tervomaa, Irina ja Stella.


2. Mikä olisit jos et olisi laulaja?

Musiikkiterapeutti. Saatan vielä joskus ollakin, ken tietää.

3. Miksi teet musiikkia?

Tarve tuottaa musiikkia on aina ollut olemassa. En osaa edes ajatella koska tai miten se alkoi, mutta edelleen teen sitä selittämättömästä tarpeesta kokea yhä uudelleen tunteita, joita musiikin tekeminen minussa herättää.

4. Viimeisin bändilöytösi?

Elin Ruth Sigvardsson

5. Mikä on suosikki Silhuetti-biisisi?

Monet biisit on eri syistä tosi tärkeitä ja parhaita. Outo pikkumies on mulle erityisen rakas. Sen synty ja ihmisten eteen tuominen oli kokonaisuudessaan hyvin puhdistava kokemus.

6. Miten nostatat itsesi keikkatunnelmaan?

Sen lisäksi, että seuraan huvittuneena Villen venyttelytuokiota, viihdyn ennen keikkaa omissa oloissani pulputellen. Noste keikkafiilikseen tapahtuu oikeastaan vasta kun astun yleisön eteen. Sitä ennen voin lähinnä pahoin ja ressaan kaikesta mahdollisesta mikä voi mennä pieleen.

7. Paras keikkamuistosi Silhuetin keikoilta?

Ensimmäiset keikat, joihin ihmiset tulivat oma-aloitteisesti ja osasivat biisiemme sanoja, olivat mielettömiä. Vaikka meitä ei maailma tuntenut, eikä tunne vieläkään, te tunsitte ja tulitte katsomaan meitä uudestaan. Usein muutaman uuden ihmisen kanssa. Tämän kasvavan joukon näkeminen keikoilla on ollut parasta!

8. Mitä eläimiä muut Silharit olisivat?

Esa: Mangusti
Ville: Tarsier (kummituseläin)
Katariina: Saimaannorppa
Jani: Osaa matkia erehdyttävästi hirveä ja sonnia, mutta sanotaan hirvi


9. Jos sinusta tehtäisiin elokuva, niin kuka näyttelisi pääosan?

Leffasta tulisi ehdottomasti musikaali, jossa porukka marssisi vuorilla pituusjärjestyksessä polvihousuissa ja kellohameissa duuribiisejä laulaen. Heh. Ei vaineskaan, se taitaa ollakin tehty jo se. Pitäydyn kuitenkin musikaalissa ja pääosassa nähdään Idina Menzel.

10. Kuka sarjakuvasankari olisit?

Piparminttu Pipsa

11. Missä ja miten mieluiten rentoudut?

Riippuu fiiliksestä. Joskus on aivan ihanaa olla vaan kotona. Toisinaan taas rentoudun viettämällä aikaa hyvien ystävien seurassa. Joskus paras ajatuksien nollaaja on kunnon hikitreeni kuntosalilla.

12. Millainen olisi sinun maailmasi?

Ihmemaa OZ

13. Mitä jokaisen ihmisen pitäisi tehdä vähintään kerran elämässään?

Kuolla. Pysyy pallo balanssissa. Kissat taitavat tehdä sen yhdeksän kertaa.

14. Ketä haluaisit kiittää?

Onneksi on paljon ihmisiä joita todella haluan kiittää! He tunnistavat itsensä varmasti tästä, joten ”Kiitos! Kiitos oikeesti!”.

15. Ajatus pääni sisältä

Se on vaan hassu juttu tämä esiintyjän elämä. Olemme melkoisia loisia. Loisimme faneissamme. Jos he jättävät meidät, mistä me imisimme elämää? Ei meitä enää olisi. Jos taas he antavat meidän imeä itsestään elinvoimaa, me kasvamme ja kukoistamme. Luulemme, että olemme itsenäisiä, mahtavia ja ikuisia. Maija Vilkkumaan sanoin: ”Se ei olekaan niin!”. Ei se ei ole niin, se on juurikin päinvastoin. Me olemme teidän Silhuetti ja kiitos kun saamme sitä olla!